Viulunrakentaja
Simo Turunen
ETUSIVU   VIULUNRAKENTAJA   RAKENNE   MATERIAALIT
LAKAT JA VÄRIT   SOITINGALLERIA   SUMMARY

 
MATERIAALIT

Kuusi ja vaahtera ovat olleet perinteiset viulunrakentajien käyttämät puulajit jo vuosisatojen ajan. Kuusen sopivuus kansimateriaaliksi on peräisin sen erinomaisista akustisista ominaisuuksista sekä keveydestä ja kestävyydestä. Kuusta käytetään bassopalkki- ja äänipinnapuuna sekä usein myös tukikappaleissa ja -listoissa.

Vaahtera sen sijaan on vakiinnuttanut asemansa viulun pohjapuuna sekä soittimen sarjojen (sivujen) ja kaulan rakennusmateriaalina osittain pelkän kauneutensa vuoksi. Vaahteran loimujen säkenöinti antaa puulle aaltomaisen ja elävän pinnan. Myös muita lehtipuita kuten poppelia on joskus käytetty vaihtoehtoisesti vaahteran tilalla varsinkin alttoviuluissa ja selloissa.

Otelauta valmistetaan eebenpuusta ja viritystapit, kieltenpidin ja peränuppi useimmiten eebenpuusta, ruusupuusta tai puksipuusta.

Viulunrakennuspuita valittaessa täytyy huomioida puun kasvualue, puulaji, puun ikä ja koko sekä kaatamisajankohta. Vanhan perimätiedon mukaisesti puut tulisi kaataa talviseen aikaan. Kaikki nämä seikat vaikuttavat puun lujuuteen, ulkonäköön ja akustisiin ominaisuuksiin. Viulunrakennuksessa käytettävä puumateriaali varastoidaan huolellisesti ja puun annetaan kuivua suotuisissa olosuhteissa vuosia, jopa vuosikymmeniä ennen käyttöönottoa. Näin saadaan ensiluokkaista materiaalia soitinrakennusta varten.




 
Sariolankatu 36, 50130 Mikkeli • 040-5826558 • simoturunen.fi(a)gmail.com